artikkelit
sillä korvalla:
Tsakiridis Alexander -etuvahvistin
ja Achilles-monopäätteet
Julkaistu:
Hifimaailma 8/2013
valitusta otosta. Tällä vajaan minuutin mittaisella viivyttelyprosessilla varmistetaan komponenttien käypäinen
lähtölämpötila, jonka tultua saavutetuksi rele nostaa
signaalitien sulut ylös ja läpivirtaus voi alkaa.
A-luokassa, ilman takaisinkytkentää single end
-periaatteella toimivat Achilles-monopäätteet ovat
putkituksen suhteen kaksineuvoiset. persoonallisen sympaattisia. Työn alla on näppärä
putkitesterikin, jollaisen prototyyppi oli esillä viime
kevään Münchenin messuilla.
Tsakiridiksen johtoajatuksena on alusta asti ollut
valmistaa laadukkaita putkilaitteita, koreilematta ja
kohtuuhintaan. Rakenteellisesti molemmat tuntuvat
ihan asiallisilta, ja tekninen toteutuskin vaikuttaa
mietityltä.
Tsakiridis myöntää kaikille laitteilleen viiden vuoden takuun, mikä ei ole lainkaan tavanomaista putkilaitevalmistajien keskuudessa. sillä korvalla
kuka
Jaakko
Eräpuu
on maaseudun
rauhassa asuva, laadukasta ääntä suuresti arvostava äänentoiston rautainen ammattilainen,
yli neljännesvuosisadan kokemuksella. Tsakiridis Devicesin
putkivahvistimet esiintyivät
edukseen viime kevään Münchenin
messuilla, ja talven kynnyksellä niitä
sitten saa myös Suomesta.
ISÄ, poika ja pojan veli, Panagiatis, Odysseus ja Costas, siinä Tsakiridis Devicesin ydinjoukko jo vuodesta
1987. Linjaotoista yksi on
mallia xlr, kuten toinen annoistakin. Tämä toteutuu ainakin jälkimmäiseltä
osaltaan myös käytännössä, sillä hinnastoa silmäillessä selviää, että kreikkalaiset kilpailevat tasokkaimpien
kiinalaisten lajitoveriensa kanssa samoissa lukemissa,
eikä sitä blingblingiä esiinny oikeastaan lainkaan.
Viivyttelyä ja valinnaisuutta
Tsakiridis Devices ei todellakaan ole panostanut ulkoiseen näyttävyyteen, mutta toisaalta, omalla karul-
78
la tavallaan vahvistimet, koekuunnellut Alexanderetunen ja Achilles-päätteet mukaan lukien, ovat jokseenkin, hmm. Takuu ei tietty koske
putkia.
Kokeiluun poimittu etuvahvistin Alexander on
normikokoinen (43 cm leveä) kauko-ohjattava kuuden linjaoton peli, jonka sisällä hohtaa kahden 6922/
E88CC-tuplatriodin lämmin valo. Takaseinän kytkimellä valitaan pääteputkiksi joko 2A3:t tai 300B:t.
Jälkimmäinen putkityyppi mahdollistaa 8 watin tehon, ensin mainittu noin puolet tästä. Molemmilla
metodeilla saa aikaiseksi iloista releiden napsetta.
Etuvahvistimen julkisivua koristaa pienehkö pistematriisinäyttö, joka kertoo mm. Etuvahvistimia löytyy myös, samoin virtapuolen oheislaitteita. Konetta käynnistäessä näyttöön ilmaantuvat sanat
Warm Up Time ja läpi näytön asteittain pitenevä tähtien rivi. Monojen etuasteissa käytetään 6SL7- ja 6L6-röörejä. Kaikki Tsakiridiksen käyttämät ensiasennusputket tulevat Kiinasta.
Alexander-etusesta poiketen Achilles on sisäisesti
suoraan johdotettu. Takana elektroniikka-alan korkeakoulutusta,
kokemusta telekommunikaatiotoiminnasta ja se tavallinen tarina: ?Aloitimme tekemällä vahvistimia itsellemme, sitten ystäville, ja menekin rohkaisemina päätimme lopulta tehdä harrastuksesta elinkeinon?.
Tänään ateenalaisen Tsakiridis-klaanin suunnittelema ja valmistama mallisto kattaa putkitoimiset vahvistimet muutaman watin set-koneista 120 watin tehoisiin järkäleisiin. Muuten liikenne hoidetaan rca-teitse. Ottovalinta tapahtuu joko
kaukolla tai julkisivun vippakytkimillä. Ja jossainhan sen pyrkimyksen maltilliseen hinnoitteluun
pitää näkyä. Eli piirilevyä ei ole käytetty. Rytmimusiikin levyarvosteluista journalistisen uransa
aloittanut ja sittemmin myös hifiin korvansa kallistanut
audiokonkari poimii
kokeiltavaksi laitetarjonnan valtavirrasta mielenkiintoisia tuotteita.
Tsakiridis Alexander -etuvahvistin ja Achilles-monopäätteet
Teksti: Jaakko Eräpuu Kuvat: Mauri Eronen
Ateenalaisten laulu
Eteläisen Euroopan high end
-kulttuurin kehdossa Kreikassa ei
ole viime aikoina mennyt kovinkaan
hyvin, mutta kansantaloudellisen
ahdingon varjossa kuitenkin
valmistetaan yhä kiinnostavaa
audiokalustoa. Valmistaja haluaa muistuttaa, että sen kaikkien koneiden signaalitien kondensaattorit ovat
Jeff Berlinin Low Standards -levyn
sähköisen ja akustisen basson erilliset ajolinjat välittyivät hyvin.
Full Music TJ 300B -putkilla monoparin piirtämä
musiikillinen maisema sai sointivärit hehkumaan syvemmin ja musiikin hengittämään kevyemmin.
Kaksineuvoisuuden hallintalaite
mahdollistaa pääteputkityypin vaihdon. Toisaalta, kun kehiin heitti Caven rankempaa
tuotantoa, särmä ja potku jäivät karvan verran
puutteellisiksi. Vaan on päätteiden kannella säätöruuvikin. En yhtään epäile, etteikö Alexander kuroisi äänenlaadullista välimatkaa
parempaansa reilusti pienemmäksi vastaavin putkin.
Tsakiridis ei ole
lähtenyt tekemään
omaa kaukosäädintä Alexander
-etuvahvistimelle.
Koulutetulla yleismallilla mennään.
Päätepari ja -putket puntarissa
Achilleissa on ainesta. Gurtu-päästön perkussiokirjon
Tsakiridikset selvittivät kyllä liput liehuen, ja Silvermanin Beethoven-flyygelismi soi varsin mallikkaasti. Soundi ei Shuguang 300B:llä ehkä ollut kaikkein hienosyisimpiin
musiikillisiin nyansseihin kaivautuva, mutta ei myöskään aivan perinteisimmän romantillisesti äänitteitä
sievistävä. Vahvainten muuntajat ovat
talon omaa tuotantoa, eivät hyllytavaraa.
Monojen etuseinän mittarista voi tarkkailla anodijännitteen arvoa. Jo vakioputkilla. Ennen kuin ryhdymme pureutumaan musiikilliseen ja soundilliseen hiustenhalontaan,
annetaan Tsakiridis-kattaukselle mahdollisuus osoittaa, miten se klaaraa saman musiikin,
millä kiusattiin myös kiinalaista audiokalustoa jokunen viikko sitten. Niks: 300B,
naks: 2A3.
Fiksu idea: Alexander-komentokeskuksen kytkentähässäkkä helpottuu kansilevyn takalaidan opasteiden avulla.
Vakiovarusteena mukana
tulevan putkikehikon käyttö
muuttaa monojen ulkoista
olemusta melkoisesti.
Etuvahvistimen käynnistyessä vietetään hiljaista hetkeä lämpiämisen merkeissä.
79. Kun monopäätteiden kumppaniksi kytki rankasti modatun Air Tight ATC-1:n, soundi avautui ja
ääriviivat saivat terävämmän olomuodon.
On toki vähän epäreilua verrata Alexanderia useita kertoja kalliimpaan lajitoveriinsa, olletikin kun
ATC-1:n sointi on viimeistelty haluttuun kuosiin
huippuluokan Mullardeilla. Siis lievää ääriviivojen pehmentymistä, akustisten instrumenttien
ja lauluäänten luonnollisuutta ja bassojen mehevyyt-
tä. Eli palaamme vielä hetkeksi Bill
Frisellin, Trilok Gurtun, Nick Caven ja Robert Silvermanin pariin.
Alexander/Achilles (300B) -yhdistelmän tavassa
toistaa musiikkia oli paljon sellaista, jota siltä aiempien kokemusten mukaan odottikin. Pääteputkien biasointi on kuitenkin automatisoitu. Särmää ja sähinää irtosi tarvittaessa ihan
mukavasti, ja matalat murinatkin hoituivat pahemmin
puuroutumatta. ilmiöt uuteen valoon. Tietynlainen käsinkosketeltavuusvaje tai
toisella tavalla miellettynä verhoutuneisuus jätti
kuitenkin musiikilliset elämykset ikään kuin sitä vihonviimeistä vaikuttavuutta vaille.
Etuvahvistimen vaihto asetti em. Kun sattuman kautta oli
mahdollisuus vielä vertailla useampaa pääteputkipariakin, niin suoraanhehkutettujen triodien soundia riitti tuvassa päiväkausiksi, melkein yliannostukseen asti.
Mutta eipä kiirehditä asioiden edelle. Sen avulla minimoidaan mahdolliset hurinat.
Kertausta ja vertausta
Tsakidirikset osuivat koeponnistukseen oivaan
saumaan, sillä edellisessä lehdessä esiintyneiden
Ariandien anti oli vielä suht tuoreessa audiomuistissa, ja paikalla oli yhä Achillesten tavoin sekä
2A3:t että 300B:t nurkumatta hyväksyvä Audion
Silver Night II -pääte. sillä korvalla
prolypropyleenityyppisiä ja vastukset tiukkojen toleranssien metallikalvoisia
Ero vakio 300B -satsiin ei ollut järin iso. Toki KR:t olivat
vasta sisäänajovaiheessa, muutaman kymmenen
käyttötunnin paikkeilla. sillä korvalla
Tsakiridis Alexander -etuvahvistin ja Achilles-monopäätteet
k orkeammalle musiikintoiston elämysasteikolla. Itse asiassa jälkimmäisen tapauksen tykityksen monot hoitelivat kyllä ihan uskottavasti, toteaa nimimerkki ?kokeiltu on?.
No, edellisessä lehdessä kuunneltu Ariand T-300 S
soi kyllä TJ-putkin erilaisin äänenpainoin kuin Tsakiridis-pari vastaavilla rööreillä. Kyllä se soundi siitä notkistuu ajan myötä.
Koeponnistusohjelman seuraavassa vaiheessa tuli
2A3-putkien vuoro. Niin kitarasankari Brian Setzerin ison orkesterin kipakkaan menoon kuin tempoiltaan rauhallisempaankiin jazzkyytiin.
?Hyvät all-rounderit ja hintaisekseen hienosoundiset pelit?, tuumasi harrastajatoveri, vaikka totesikin
saman ateenalaisten laulun hiuksenhienon harmauden kuin journalistikin.
info
Edustaja:
Sound Factor Oy
Puhelin:
010 439 7100
Lisätietoja:
www.soundfactor.fi
www.tsakiridis-devices.com
Tsakiridis Alexander
Hinta:
1590 ?
Mitat (lxkxs):
43 x 14 x 40 cm
Paino: 7kg
Tulot:
5 x rca, 1 x xlr
Lähdöt:
1 x rca, 1 x xlr
Muuta: kaukosäädin
Valmistajan ilmoittamat tekniset tiedot
Ottoimpedanssi:
100 kohm
Tsakiridis Achilles
Hinta:
1990 ?/pari
Mitat (lxkxs):
16,5 x 24 x 41 cm
Paino:
8 kg/kpl
Tulot:
1 x rca
Lähdöt:
1 x naparuuvit
Muuta:
valinnaiset pääteputket: 2A3, 300B
Valmistajan ilmoittamat tekniset tiedot
Teho:
8 W (300B). Akilleen kantapäitä ei juuri esiintynyt. Näissä sessioissa päätteet ajoivat yli 160 hertsin taajuuksia
5-tuumaisiin laajakaistoihin ja nauhatoimisiin superdiskantteihin, Emission Labsin EML 2A3 -huippuputkin.
Eipä yllättänyt, että monot pärjäsivät oikein hyvin
baffelien kera. Tuskinpa ko. Jos törkeä liioittelu sallitaan. Samaa ei pääse sanomaan aivan kaikista putkosista.
läpäähän ilmaantui lisäannos resoluutiota, mutta
Y
bassot solakoituivat vakioputkiin verrattuna.
Matka pääteputkien hierarkiassa jatkui vielä ylemmäs KR 300B Balloon -röörien ottaessa komennon.
Ja johan alkoi alapää potkia. Herkillä kaiuttimilla (94?100 dB/W) ääntä riitti myös määrällisesti, vaikka tehot puolittuivatkin.
Achillesten kannella 2A3 ei omannut aivan 300B:n
reagointiherkkyyttä hienoimmille nyansseille tai sen
myönteisessä mielessä hunajaista klangia, mikä kävi
ilmi Keith Jarrettin ja Michelle Makarskin uuden hienon Bach-äänitteen (Six Sonatas For Violin And Piano) käänteissä, mutta sen balanssi oli useimmissa tapauksissa jotenkin tymäkämpi, mikä kannattaa pitää
mielessä, jos ja kun vahvain mahdollistaa molempiko
parempiko -asetelman pohdiskelun.
Kreikanmonot omaavat näemmä kyvyn skaalautua
kulloisenkin kansillaan kököttävän putkiparin määrittämään soinnilliseen sabluunaan. Paremmuudesta on
paha sanoa, mutta siinä missä kiinalaiskoneen toistoa
leimasi tietty ääripääkorostuneisuus, kreikkalaiset pitäytyivät vähemmän itsetehosteisessa ilmaisussa, jopa
siinä määrin, että olisi kaivannut aavistuksen tuhdimpaa ja kimmeltävämpää kokonaisesitystä.
Kiinanihmeiden läpikäymän proseduurin tavoin
myös Achilles-monopari suoritti vierailun, joskin pikaisen, toisten korvien kuulosteltavina. vahvaingenre on päällimmäisenä pinossa kuolometallia tai Daft Punkia harrastavien piirien suosikkilaitelistauksissa. Esimerkiksi rumpali
Jim Blackin Alasnoaxis-kvartetin Antiheroesin
puitteissa ote musiikista tiukkeni lähes puolijohteellisen piukaksi, mutta toki vailla sitä käsijarru päällä
-tuntua, mikä syntyy kun signaali kulkee piirikorttien kapeilla kujilla ja hiekkatäytteisten lutikoiden
läpi. Eli panostamalla perustasoa parempaan lasitavaraan yltää aina vaan
80
Hallittua harmautta
Monopäätteet siis selvisivät journalistin piinapenkistä vähin valituksin. Kun T-Ampin puskemien bassotaajuuksien taso ja vaiheet saatiin balanssiin keskialueen ja
diskantin kanssa, ilmassa väreili ihka aito putkivahvistuksen vire, josta riitti iloa monenlaisen musiikin matkaan. Ainakaan niissä musiikillisissa yhteyksissä,
millaisiin pienehkötehoiset putkivahvistimet yleisesti liitetään